Kanadasta Kaliforniaan - kylmästä lämpöön

Matka on jatkunut kauan odotettuun Kaliforniaan ja samalla koko reissun puoliväli on tullut ylitettyä. Saldoksi voidaan sanoa esimerkiksi yli 12000 kilometriä, lukemattomasti uusia paikkoja sekä tonneittain roskaruokaa.

Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen jatkoimme Kamloopsista matkaa kohti Vancouveria. Vancouverissa nautimme jälleen vieraanvaraisuudesta ja pääsimme jopa ihan saunomaan. Torstaina suuntasimme vihdoin maailman parhaaksi kaupungiksi kehutun Vancouverin keskustaan. Merenrantakaupunki vaikutti varsin viihtyisältä, vaikkakaan yhden päivän aikana ei kovin kattavaa kuvaa alueesta kerinnyt muodostaa. Lähtiessämme pääsin ajamaan rallia kuin Kimi Räikkönen konsanaan, hitaasti mutta seinään. Pieni lommo kyljessä ja iso tatti otsassa selvisimme kuitenkin tilanteesta. Kirjoitushetkeen mennessä lompakkoon tuleva lovi ei vielä ole tiedossa.

Vancouverista karavaanimme jatkoi kohti Seattlea, jossa jälleen vastassa oli erittäin vieraanvarainen paikka viikonlopuksi. Tälläkin kertaa saimme hyvät löylyt varmasti Seattlen parhaasta ulkosaunasta. Kerkesimme tutustua myös ihan kaupunkialueeseen ja saimme ottaa osaa täällä joka puolella esiintyviin wall street – mielenosoitukseen. Protestoijilla oli leiri keskellä aukiota ja siellä paikalliset teuvohakkaraiset pitivät puheitaan. Sitä minä vaan mietin, että jos niillä ei kerran ole rahaa niin eikö niitten kannattaisi mennä töihin. Sitten ei tarvis enää olla köyhä ja palella öitä jossain aukiolla. Seattlessa opin myös, ettei ranskalaisia saa missään nimessä jättää yöksi autoon, eikä myöskään huomenna tyhjennettävälle roskalavalle, eikä auton viereen, eikä minnekään muuallekaan paitsi viiden kilometrin päässä olevan huoltoaseman roskikseen. Niinpä illalla ajoimmekin Maamme-laulun soidessa varta vasten roskia viemään. Maamme-laulun äänitykset oli tehty samana iltana, ja muiden reissulaisten laulama uunituore julkaisu viihdytti ainakin allekirjoittanutta.

Matka kohti Kaliforniaa alkoi maanantaina, jolloin edessä oli noin 800km pikataival. Matka sujui varsin rattoisasti maisemien pysyessä erittäinkin samoina. Pitkä siirtymä kuitenkin mahdollistaa sen, ettei etelämpänä tarvinne kiirettä pitää.

Kaliforniaan saavuttuamme lähdimme etsimään Redwoodsin valtavan kokoisia puita. Pieni ongelma oli vain navigaattorin seuraaminen, mikä vei meiät hyvin kauaksi sieltä missä suurimmat puut olivat. Löysimme kuitenkin ihan kohtuullisen kokoisia puita, joiden halaaminen lienee pakollista kaikille ohikulkijoille. Näimme myös ensikertaa Tyynen meren tyrskyt suurilla hiekkarannoilla, joille muutama merileijonakin oli eksynyt poseeraamaan. Lämpötila ei kuitenkaan noussut sellaisiin lukemiin, että rantakeleistä kannattaisi juuri puhua.

Kalifornian kierros jatkui kohti San Franciscoa. Reitti oli tietenkin paljon puhuttu ykköstie eli maailman mutkaisin tie, joka menee rannikkoa pitkin. Siinä sitä sitten mahat ja päät sekaisin kuin huvipuistoissa taivallettiin kauan odotettua tietä pitkin. Onneksi tie kuitenkin paikoitellen oli jopa ajettavaa, ja saimmekin toisinaan nauttia jylhistä merimaisemista. Muutamaan otteeseen kävimme aivan mittaamassa rantaviivaa. Alkuillasta saimme vielä seurata kuinka aurinko laski horisonttiin. Lämpötilakin alkoi kohota kahdenkymmenen paremmalle puolelle, joten palelemiset ovat toivon mukaan taakse jäänyttä elämää. Ja näin matka jatkuu.

Jesse 

 Ei se syty ilman tikkuja.

 Kyykyllä maailman parhaassa kaupungissa.

 Paikallisia hökkeleitä.

Pojat tyttöjen pakottamana siivoamassa peltilehmäämme.

 Hääkulttuuria Seatlessa.

 Ilmeellä.

 Paikallinen leirikeskus.

 Rantaleijona.

 Aamujumppaa.

 Puunhalaajat.

 Hirviä.

Liukko liukastelee.

 Coolman.

 Ykköstietä.

 On siinä ihimeteltävää.

Aurinko painuu mailleen.