hellurei

Hyvää iltaa täältä Vancouverin kupeesta Kanadasta. Viime reissukuulumisista on taas kulunut aikaa ja Salt Lake Cityn jälkeen ollaan taas valloitettu uusia osavaltioita ja provinsseja. Tässä tiivistetysti kuluneen viikon paikkapäivitystä:  Salt Lake Citystä lähtiessämme poikkesimme shoppailemassa ja pojat kävivät tutustumassa Salt Lake Cityn olympiaparkiin. Seuraavan yön yövyimme tuppukylässä nimeltä Jackson. Saavuimme paikalliseen varaamaamme motelliin yhdeksän jälkeen illalla ja huoneidemme avaimet roikkuivat sievästi (ja turvallisesti) kiinnimenneen respan ulko-ovessa. Tytöt toivoivat kevyttä iltapalaa, mutta poikien mieliksi me tytötkin löysimme itsemme Pizza Hutista. Motellin seinät tuntuivat olevan paperia ja saimme osamme poikien henkevistä keskusteluista.

Aamulla aamupalaa haettiin ruokakaupasta, mikä on nyttemmin muodostunut jo eräänlaiseksi aamurutiiniksi. Aamupäivällä ajoimme Yellowstoneen ja kohtasimme siellä kuusi suomalaista poikaa, jotka olivat vastaavanlaisella kuukauden road tripillä Amerikassa. Tutustuimme Yellowstoneen sekä autoillen että kävellen ja saimme ihmetellä tiellä haahuilevia biisoneja, kylissä vaeltavia peuroja sekä geysirejä ja vesiputouksia. Seuraavan yömme vietimme Helenassa ja aamulle lähdimme jatkamaan matkaa kohti Lethbridgeä, joka oli kiintopisteemme tiistaihin asti.

Lethbridgessä olimme siis neljä yötä ja saimme viettää siellä rattoisia hetkiä hyvän ruoan, shoppailun, nauramisen ja erittäin mukavien ihmisten parissa. Pojat kävivät myös ottamassa tuntumaa paikalliseen golfkenttään. Jannekin oli menossa mukana, ilmeisesti ensimmäistä kertaa, enkä ole varma, jäikö harrastus samalla ensimmäiseen ja viimeiseen kertaan. Sunnuntaina kävimme ajelemassa vuorilla ja maanantaina otettiin lunkisti. Eli nukuttiin pitkään ja löhöiltiin ja kudottiin ja syötiin. Ja pojat kävi taas lyömässä vähän golfpalloja (kirjoittajan lisähuomio: varmaanki vesiesteisiin ja metikköihin).  Illalla käytiin tyttöjen kans lenkillä viileässä ulkosäässä ja sen jälkeen haettiin iltapalaa mäkistä. Että siihen malliin. Tiistaiamuna jatkettiin taas matkaa. Ilmat Lethbridgessä oli syksyisen viileät ja aurinkoiset, illalla ja yöllä jopa pakkasen puolella.

Tiistaipäivä matkustettiin koko päivä aurinkoisessa säässä silmäähipovien vuorimaisemien ympäröiminä. Vuoret olivat saaneet ensilumensa ja lämpöasteet vaihtelivat nollan molemmin puolin. Pysähdyimme matkalla myös Lake Louisessa ja otimme ensi kertaa tuntumaa talven lumileikkeihin. Viime yön olimme Kamloopsissa ja illalla olimme aika väsyneitä, sillä edellisyön yöunet olivat jääneet kuuteen tuntiin. (LOL, väsyttäs itteäki)

Virallisten tilapäivitysten jälkeen voinen mainita myös jotain vähän epävirallisempaa. Me tytöt ja Janne ollaan aika innostuneita kutomisesta. Rukkasia kukaan ei ole innostunut vielä tekemään, kun taas pipojen kutominen on saavuttanut melkoista suosiota. Minä innostuin aloittaessani luomaan silmukoita niin tosissani, että tiukkojen silmukoiden irroitteluun tarvittiin yhtä aikaa sekä Sussun että Jessen apua.

Vaikka reissussa on mukavaa, kaipaa Suomesta myös muutamia juttuja: kunnon aamukahveja, Kalevaa aamuisin, kuntosalia, vesisadetta, pakkasta, joulutorttuja ja glögiä, ihmisiä, omia rakkaita vaatteita ja kenkiä, omaa sänkyä, asiointia suomen kielellä ja terveellisiä ruokia.
....... Ollaan jo oltuki reissun päällä vaivaiset 1,5kk ;-) kyllä me sinne Suomeen vielä ehditään! Nyt nautitaan täysillä täällä.

T. Sara ja vähän muutki tytöt ja pojatki

 Ihana biiisoni hidasti meidän matkaa Yellowstonessa

 Lake Louise ja reissun lökäpöksyt

 Lake Louise ja poitsut

Spapool matkan varrelta, johon tytöt ei päässy ja mökötti siks koko illan

 Miksi nämä kuvat ei käänny??














ps. Me halutaan jo takas usaan! Kanada on kallis paikka ku mikä

Salt Lake City

Terveiset taalta Salt Laken Citysta, mormonien keskelta. Takana on taas huikeita maisemia, hienoja nahtavyyksia ja KULTTUURIA. Tanne tultiin Rapid Citysta Coloradon kautta. Matka ei kuitenkaan kaikkien osalta aivan ongelmitta sujunut. Viikon sarkylaakekuurin jalkeen vihdoin tajusimme, ettei hammassarky lopu ilman hammaslaakarin auttavia kasia. Rapid Cityssa avulias respantati varas ajan paikalliselle hamppilekurille. Tama reissu oli potilaalle seka sivusta seuraaajalle aika kivuton, tunnin nauramisen ja laakarin taputtelemisen jalkeen oli kadessa resepti, eika rahaa mennyt yhtaan! Sairaalassa tietokoneet oli sekasin, joten toimenpiteita ei pystytty tekemaan. Laakari vain kavi hokemassa vahan valia: Just hang out.

Valilla Rapid City - Denver, Colorado ei nakynyt muuta kuin heinikkoa ja vahan kumpuilevaa maastoa. Matka taittui kuitenkin rattoisasti hyvassa seurassa. ( Suurimman osan matkasta koko porukka oli hiljaa.) Paatimme, etta nautimme terveellisen ja ennen kaikkea HALVAN iltapalan hotellihuoneessa. Tytoilla tama kuitenkin koitui kohtaloksi kauppareissulla. Voiton veivat kermavaahto, mansikat ja suolakeksit juustodippeineen. Ennen aamupalaa Hilla oli jo kaynyt reippaana ja englannin kielen hallitsevana respasta kysymassa, mista loytyisi lahin hammaslaakari. Aamupalan jalkeen sitten auto starttasi ja puotti Hillat ja Susannat suoraan suden kitaan. Kidassa vietettiin tuskaisia hetkia yli 4 tuntia! Aivan aluksi saimme vinon pinon kaavakkeita taytettavaksi. Kysymykset kosketti lahinna tyytyvaisyytta hampaiden ulkonakoon. Sussu selasi sanakirjaa ja Hilla taytti kaavakkeita mielensa mukaan. Laakari oli niin ihana, etta paatimme viettaa paivan siella. Sussu sai jopa dieettikokista lounaaksi. Hillalle annettiin vaan piikkeja piikin peraan. Tasta kaikesta selvisimme ilman ulkopuolista tulkkia! Sussukin taisi kokea kovia hetkia katsellessaan Hillan satkimista ja vaantelehtimista tuolissa. Pois lahdettiin astetta vahvempien sarkylaakereseptien kera. Kuitenkin, hengissa ollaan viela molemmat, tosin Hilla yhta hammasta koyhempana!
Talla valin toiset hoiti auton valitarkastuksen ja tutustuivat Denveriin hieman laajemmin kuin me.

Saimme viettaa Coloradossa pidennetetyn viikonlopun vuoristoisissa maisemissa pienemmilla paikkakunnilla. Ohjelmaan kuului muun muassa haikkausta huikeissa maisemissa ( n. 4km:n korkeudessa). Kuukauden syomisen jalkeen itse kukanenkin taisi vahan hengastya. Vai pistivatko hienot maisemat haukkomaan henkea? Liekko pojilla tama johtunut kuitenkin paikallisesta naisseurasta. ;) Lumiset vuorten huiput, syksyiset puut ja kesainen lampotila saivat suomalaisten paat sekaisin!

Eilen ajaessa Coloradosta tanne Salt Lake Cityyn, Utahiin, kavimme matkalla Moabissa, Arches National Parkissa. Epamaaraisen malliset kalliot saivat meidan mielikuvitukset laukkaamaan. Varsinkin Saralla mielikuvitus laukkasi nopeammin kuin auto kulki.

Tama paiva on kulunut kulttuurin parissa. Kavimme katsomassa mormonien kaikkeja ereja rakennuksia ja Utahin kapitulia. Istuimme pitkan tovin kulttuurikahvilassa Chai Latten ja kahvin merkeissa. Kavimme myos ajelemassa ja katselemassa Salt Lakea, joka todellakin oli nimensa mukainen.

Innokas lasienpesija 1$ urakkapalkalla

Kulttuurikahvilassa

Salt Lake

By: Hilla ja Sussu

Minneapolisista eteenpäin

Tervehdys täältä Radip Citystä. Minnesota on nähty, ja seuraavaksi edessä siintää Colorado, Utah ja lopulta jälleen suuri Kanadan maa. Aivan hyvän sään aikana emme tajunneet lähteä, ja niinpä sade kasteli etenkin alkumatkasta tietä edessämme. Se ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut varsinkin kun meillä oli (puujalka)vitsikirja mukana.  Jokainen sai matkan aikana vuorotellen kertoa löytämiään hyviä vitsejä opettajatyyliin eli vitsin kertoja oli ainut joka jaksoi nauraa jutuille.

Niin kuin edellisestä päivityksestä saimme lukea, viikko sujui varsin tapahtumarikkaasti. Torstaina kävimme paikallisen oppaamme, Keithin, kanssa tutustumassa Minneapolisin ja St. Paulin kaupunkeihin. Saimme nähdä mm. niin Wildin kotiareenan kuin paikallisen Suomi-kaupankin. Opimme myös, että paikallisessa hallintokeskuksessa on turisteille viisi tärkeää huonetta käytäväksi: Kuvernöörin huone, parlamentin huone, toinen isokenkäisten huone, tuomioistuin sekä vessa. Ne nähtyään voi sanoa, että on kaiken kokenut.

Seuraavana päivänä tutustuimme uusien oppaiden, Paulan ja Harryn, kanssa Minneapolisin puistoihin. Kanotointi jäi tällä kertaa haaveeksi, eikä Hillakaan päässyt näyttämään meille harjoittelemaansa puolieskimokäännöstä. Sen sijaan kävimme tiukan taistelun Minneapolisin petankkimestaruudesta sekä pyöräilimme maisemia tutkien. Päivä sujui rattoisasti hellesäässä oleskellessa.

Viikonloppuna oli jälleen edessä paljon odotettu (pelätty) shoppailupäivä kun karavaanimme suuntasi kohti Albervillen outlettia. Siellä sitä sitten kierreltiin kaupoissa ja tehtiin sellaisia ostoksia, joita ilman ei vain voi elää. Lopulta kierros ei edes järisyttävän kauaa kestänyt ja itsekään en kerinnyt edes kovasti pitkästyä. Päivän kohokohtiin kuului ehdottomasti kokemuksen arvoinen vierailu KFC:ssä. Samalla kerralla teimme sekä ensimmäisen että viimeisen vierailun paikassa, jossa tarjolla oli ainakin kanaan verrattavia aineita. Jo tiskin takana olevan ”möykyt” olivat viedä ruokahalun useammalta. Testasimme kuitenkin paikan ja nyt voimme todeta olevamme jälleen yhtä kokemusta rikkaampia. Lauantai-iltana Janne ja Jaakko kävivät myös näyttämässä paikallisille kiekkoilijoille miten kiekkoa pelataan. Aamulla Jaakon naamaa koristivat laastarit ja Jannellakin oli hartiat kipeänä, mutta onneksi kukaan ei nähnyt vastustajien kuntoa. Muuten viikonloppu sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Sunnuntai-iltana opin myös millaista on olla romanttisessa paikassa. Sitä en kuitenkaan vielä sisäistänyt, että miksi ihmiset tykkäävät istua porukalla huojuvalla laiturilla ja palella. No opinpahan ainakin uuden asian.

Yleisesti Minneapolisin alueesta jäivät erityisesti mieleen erittäin mukavat paikat, joissa saimme öitä ja päiviäkin viettää. Myös muut kyläilyreissut olivat antoisia.

Pakollisena kielipäivityksenä voidaan jälleen todeta kehitystä tapahtuneen. Ruokaa on yleensä saatukin, mitä nyt kerran Jaakko poistui tiskiltä vain limsalasi kädessä. Tilanne lopulta selvisi paikallisten nuorten avustuksella ja niin Jaakko pääsi kuin pääsikin käsiksi hampurilaiseen (ranskalaisia ei näkyny eikä kuulunu). Itsekin olen jo oppinut esittelemään itseni. Vähän on kuitenkin mieltä jäänyt kalvamaan se, miksi kukaan ei arvosta täällä minun alaani. Liian usein olen saanut naurut osakseni kuin olen esitellyt itseni:  ”aim Jesse from Oulu bat ai stading lav in Helsinki”. Täällä vissiin tuo suhtautuminen vakaviin asioihin on vähän erilaista kuin Suomessa. Jaakko on onneksi myötätuntoisesti aina lisännyt opiskelevansa myös tuota samaa ainetta. Tässä blogissa voin kuitenkin kertoa, että ei se Jaakko oikeasti ole samalla alalla, mutta kait myötätunnosta haluaa aina mainita olevansa.

Yleisön pyynnöistä huolimatta - tämäkin tarina Jesseltä

Kukkaiseloa

Syyssäällä

 Suomi-USA -seuran kokoontuminen.

Jaakolla suunta hukassa - muutenkin kiero mies

Ja matka jatkuu...

fotoa minnesota wildista

Baker parkissa 

Mall of America

Hokia 

Jaakko-turisti ja Keith-opas

Kylailya

Kokoustamassa Capitol Building Saint Paulissa...

minnesota wildissa

-ollaan ja meita kelit suosii!Juuri saatiin kuulla etta syksy on ollut lampimin sataan vuoteen, esim. eilen lampotila huiteli faarenhuiteissa jo lahempana 90...olikohan jotain 33 astetta parhaillaan.Lentokentalta kerrottiin viralliseksi lukemaksi noin 30,3 astetta. Suomessa nailla lampotiloilla olisi tukahtuminen lahella, mutta taalla ilmasto on selvasti miellyttavampi ja syksyn aurinko polttelee vahemman. se siita hehkutuksesta, ja allekirjoittanut ei voi kehua ruskettuneensa erityisen paljon...

Taalla olemme myos saaneet nauttia erinomaisesta majoituksesta perheissa ja on ollut ainutlaatuista tutustua sita kautta amerikkalaisiin ihmiisiin. Tarinaa on monesti riittanyt myohaan iltaan, ja on ollut mielenkiintoista huomata miten lahella monilla on juuret Suomen suuntaan.

Paitowei, viikko tahan asti on mennyt tutustuessa Minneapoliksen puistoihin, Mall of Americaan, golf- ja latkakenttiin...mall of americaa kukaan ei tietenkaan voi sivuuttaa, jos tanne eksyy. Ja iso se kieltamatta oli, silla pelkastaam kerroksien ymparikavelyyn vierahti muutama tunti ja maileja kertyi samaa tahtia. Allekirjottanut vuodatti hikea neljan tunnin verran pyyhetta metsastaessa...kertoo jotain paikan koosta. Muuten shoppailu maistui porukalla erittain hyvin...ruoan tilaaminenkin onnistui jo "suhteellisen" vaivattomasti ja "same for you" nayttaa toimivan taallakin.

Tyttojen matka paikalliseen saa-avaruuteen on ollut erityisen mielia nostattava..."paikallinen meteoriitti" bongattiin jo maanataina. Siina sita oli ihmettelemista, kun meteoriitin huomattiin olevan "paikallinen meteorologi". No, kuten yleensa, tastakin selvittiin hyvalla huumorilla, tai jotain siihen suuntaan.

Lomailun ohessa allekirjoittanut on myos pyrkinyt huolehtimaan kunnosta, "jollakin' tasolla...onhan edellisesta latkavuorosta jo vierahtanyt reipas kuukausi. Ei muuta ku kamppeet lainaan ja testaamaan paikallisia jaita/peleja. Hontsavuorot on leppoisia, mutta tuntemattomilla kamppeilla peluu jo jotain aivan muuta...ensimmaiset 45 min meni jalkoja venytellessa ja toinen puoli tuppia purressa, mutta jailla tuli kaytya. Joululoman peleja odotellessa...

Huikeat urheilutarinat saivat jatkoa seuraavana paivana Jaakon ja Jessen "minne-sota openin" merkeissa...tarina kertoo, etta kaverukset selvisivat koko reissun suomen kielella!? -ilmeisesti myos vain huhua,  mutta kolmanneksi viimeisella vaylalla Jaakon peli sekosi pahasti, kun vaylan varrelle ilmaantui muutama innokas ihail...kannustaja. Lopulliset tulokset kertovat karua kieltaan siita, etta Jesse joutui pelaamaan viimeiset nelja vaylaa ilman "puttiseiskaa". Helppohan se on todeta, etta kaverilla oli paineita lopussa, kun piti selvitella takana tulleiden pelaajien kanssa, mika maila on kenen ja kenen. Lakimiehen opeilla tilanne hoitui lopulta kunnialla...

Lopuksi voi todeta, etta jokaisen reissaajan enklanti on ottanut melkoisia harppauksia suuntaan jos toiseen. Jaakon matkasanakirjalle on ollut kayttoa, esim. "At first, we are from Finland...please, could you speak slowly" tai "sorry, I don't understand but I...". Nailla merkeilla on selvitty tahan asti ;) Hyvaa yota Minnesotasta - Good night from Minnesota!

-tarinointia Youngon arkistosta(Jannen)

Kohti Chicagoa ja päivä perillä

Toronto on taakse jäänyttä elämään ja karavaani on siirtynyt jälleen USA:n puolelle. Taakse jäi samalla myös maittavat aamupalat, lounaat, päivälliset ja iltapalat. Tilalle on siis jälleen tullut Mäkkäri, Mäkkäri ja Mäkkäri. Tullimuodollisuudetkin sujuivat varsin joutuisasti Jaakon kertoessa virkailijalle olleensa motherssistersin luona kylässä. Kysyttäessä rahojen käytöstä Janne kertoi pätevästi rahojen menneen aurinkolasien ostoon. Tämän varsin kattavan keskustelun jälkeen saimme luvan siirtyä Yhdysvaltoihin. Muutenkin kielitaito on kehittynyt varsin joutuisasti. Allekirjoittanutkin on jäänyt vain kerran ilman ruokaa kun kassa totesi tilauksen kuultuaan (noin viidesti yritti selvittää mitä haluan): "maybe the next time". Näin jälleen haettiin vauhtia jonon perältä ja eipä aikaakaan kun hampurilainen oli vihdoin tarjottimella. Jaakkokin on jo uskaltanut tilata hampurilaiset withoutonion mutta suolakurkut on vielä jäänyt itse poistettavaksi. Täysin oppineita emme siis vielä ole, mutta onhan se hyvä, että tavoitteita on vielä jäljellä.

Saavuttuamme Chicagon lähettyville kävimme alkuun ajelemassa kaupungin yössä. Keskustan liikenne oli ilta-aikaan kohtuullisen vilkasta, mutta kyllähän näin kokeneet maailmanmatkaajat tilanteen hoitivat. Samalla saimme huomata, että äänitorvet toimivat täälläkin. Toisaalta luotimme siihen, ettei ulkopaikkakuntalaisten tarvitse niin hyvin osata ryhmittäytyä. Ja onhan se aina mukava haaste ku pitää kerralla viiden kaista yli mennä. Yökierroksen jälkeen olikin aika siirtyä motellille ja alkaa miettiä nukkumista.

Jotta lasku arkeen olisi sopivan pehmeä seuraavana aamuna meitä odotti paljon mainostettu superbreakfast. Siinä sitä sitten syötiin viinereitä, muffinsseja ja muuta kotoista aamupalaa kera "lightomenamehun" (äkkiseltään ei tienny et onko se vettä vai mitä). Peruspäivä jatkui suunnitelman mukaisesti juna-asemaa kohti suunnaten. Pienen ylimääräisen ajelemisen jälkeen päätimme vihdoin ottaa navigaattorin käyttöön ja niin selvisimme asemalle asti. Sitä ennen tutustuimme varsin kattavasti asemanseutuun, paikalliseen teollisuusalueeseen sekä muutenkin alueeseen.

Junamatkalla oli (poikien keskinäisen sopimuksen mukaisesti) Jannen vuoro tuntea ylimääräistä lämpöä seuran johdosta. Tilanteesta ei lienee kehittynyt mitään dramaattisempaa (pakollinen kommentti). Junamatka edistyi kuitenkin rattoisasti ja pian saavuimmekin asemalle. Tuttu rasvan, popcornin ja paistettujen pähkinöiden haju toivotti meidät tervetulleeksi keskustaan.

Kaupungissa oli meneillään monenlaista tilaisuutta. Afrikan toivot Ameriikan tulevaisuudelle hakkasivat jokakulmassa kepillä sankkoja, mitä lienee voidaan pitää musiikkina. Samoin kadulla kaikenmaailman tavistaiteilijat tekivät itsensä naurunalaisesti harjoittelemalla rullaluistelua, temppuilua tai muuta sekoilua luvan kanssa. Muutenkin kadunvaltaajat olivat pääosassa kaupungin keskustassa. Samoin tulimme huomaamaan erilaisia marsseja milloin minkäkin asian puolesta (en puoliakaan tajunnut, mutta äkkiseltään tuntui, että suurimmalle osalle tärkeintä oli saada kuulua johonki ryhmään). Osa ryhmistä sai kuitenkin myös meidän myötätuntoa, mutta "ihan hyvin sä vedät", "oon samaa mieltä", "hyvällä asialla kyllä oot liikkeellä" -kommentit eivät jostain syystä juuri iloa näyttäneet tuottavan. Ehkäpä tuollaiset sivistymättömät riehujat eivät olekaan kielimiehiä. Muuten päivä sujui tyttöjen shoppailessa ja poikien kierrellessä kahtomassa kaupunkia.

Iloiset suomalaiset eivät myöskään herättäneet pelkkää ilostusta paluumatkalla junassa. Modernissa kahdeksankymmentäluvun kaksikerrosjunassa tunnelma oli paikallaan. Alakerran raskaansarjanpainijanainen ei vissiin liikaa välittäny tunnelmasta, ja niimpä saimme kuulla kuinka akka huutaa alhaalta. En kuitenkaan tällä kertaa lämmennyt yhteydenotolle ja niin nainen sai jatkaa matkaansa yksin. Näin jatkuen selvisimme jälleen oikealle asemalle. Ennen hotellia päätimme kuitenkin käydä syömässä pizza hut:issa. Kuten arvata saattaa aluksi paikka piti koettaa löytää ilman navigaattoria, ja vanhaa kaavaa toistaen meillä oli jälleen ilo tutustua hyvin kattavasti paikalliseen alueeseen. Lopulta päätimme tehdä kompromissin ja löysimme Applebees:n, jossa vierailimme salaattia syömässä (ja lienee sanomattakin selvää että Jaakko mitään salaattia syö). Salaatin jälkeen ihmettelin, että milloin olisi ruokailun aika. Muiden mielestä ei kuitenkaan ei ollut, joten jouduin siirtymään muiden mukana hotellille.

Tämän peruspäivän stoorin kertoi Jesse - tuore englanninkielen yliopiskelija ja reservin jääkäri.

Highway Chicagoon

Niin pirteinä junassa.

Joku rakensi tännekin korkeita rakennuksia.

 
Lehmällä ratsastaen

Ja toiset peesaa.