keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kohti päivää viimeistä

Alussa oli Janne, Jesse ja Ameriikan-unelma. Sitten tuli Jaakko, Sussu, Hilla ja Sara.  Ja näin oli kasassa porukka joka tulisi kolmen kuukauden ajan valloittamaan suurta ameriiikan maata. Nyt tämä valloitus on kääntymässä ehtoopuolella ja kotimatka alkaa siintää edessä päin.

Reissu on edennyt viimeiseen iltaan, joka vietetään tyypilliseen tapaan Floridassa. Vuorossa on pakkausta, siivousta, tiskausta ja kaikkea muutakin valmistautumista huomiseen kotia lähtöön. Koti on kovasti mielessä itse kullakin, ainakin jos puheenaiheista voi mitään päätellä.

Florida-aika on jatkunut leppoisasti makoillessa ja rennosti otettaessa. Myös shoppailu on kuulunut ohjelmaan kaikkien ostaessa juuri niitä tavaroita, joita ilman Suomeen ei vain voi lähteä. Ja jostain kumman syystä tänään on sitten joidenkin taholta laskettu kiloja oikein urakalla. Tiiä sitten kannattaako kotopuolessa huolestua, mutta kyllä puntarin lukemat aiheuttivat harmaita hiuksia itse kullekkin. No tilanteesta kuitenkin selvittiin jakamalla ylipainoisten matkalaukkujen tavaroita vajaisiin matkalaukkuihin.

Itsenäisyyspäivänä saimme osallistua talveksi Floridaan saapuvien ja muutaman paikallisen suomalaistaustaisten kanssa itsenäisyyspäiväjuhlaan. Juhlassa muisteltiin isänmaamme vaiheita ja mietimme kuinka kalliin perinnön esi-isämme ovat meille jättäneet.

Lauantaina oli vuorossa Torontosta asti odotettu purjehdusreissu. Niimpä pakkasimme tavaramme ja läksimme kohti merenrantaa ja purjevenettä. Sääkin yllätti positiivisesti (jos on lomalla niin pitää Aina puhua säästä) ennusteesta huolimatta, ja saimmekin nauttia olostamme kuivana koko matkan. Itse vesillä suuntimisen ohella saimme myös hyvää oppia taloudelliseen suuntimiseen nykyisessä talousmaailmassa.Erittäin antoisa reissu päättyi täysikuun koettaessa kurkistella repalaisen pilviverhon takaa.

Muuten illat ovat kuluneet vieraillessa sekä kauppoja kierrellen. Vierailut elämää nähneiden ja kokeneiden ihmisten luona ovat ainakin itselle antaneet paljon. Erilaiset elämäntarinat ovat erittäin antoisia meille nuorille tulevaisuuttakin silmällä pitäen.

Muuta sen kummempaa ei ole tapahtunut. Pakollisena Jaakko-tarinana kerrottakoon, että uusia kokemuksia hankkiakseen Jaakko testasi naisten hajuvettä paikallisessa tavaratalossa. Lienee paikallaan mainita, että saatoin olla osallisena tapahtumaan.

Jesse


 Kivaa.

 Meneekö perille?

Kultakurkut.













 Vierailulla.

Miami Beach.

Paikalliset julkkiset.

On laiva valmiina lähtöön.

 Veneessä.

Ilmeestä päätellen niiin kivaa.

Saarella.

Just ollaan ohittamassa.

 Keinussa.

 Onnistuuko se merimiessolmu.

Jaakko ja tytöt.

 Jouluvalaistusta.

Tytöt on niin kovia siivoo...

...ja sama tahti jatkuu.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Florida

Näin sitä ollaan sitten asetuttu Floridaan, jossa vietämmekin loppuajan lomaillen. Aurinko ei vielä liikaa oo paistanu, mutta eiköhän sekin kerkeä vielä esiintymään tässä parin viikon aikana.

Ennen saapumista Floridaan saimme ajaa vielä sunnuntaipäivän automaratonin New Orleansista Tampaan. Kolmentoista tunnin istumisen jälkeen hyvin pehmustetut auton penkitkin alkoivat tuntua yllättävänki kovilta. Perillä Tampassa meitä odotti koko reissun paras hotelli kuntosaleineen ja uima-altaineen. Kelikin oli vielä illalla (Sussua lainaten) "ihan ok", mutta aamun sade esti tehokkaasti hotellin uima-altaasta nauttimisen. Joku voisi miettiä, että mitä väliä vaikka sataa jos on uimassa.

Tampassa kuljailimme jonkin aikaa, mutta kelin ollessa hyvinkin kostea, päätimme jo päivällä siirtyä kohti Homesteadia. Reissun viimeinen kunnon ajopäivä käsitti noin viisi tuntia ajoa, joka muuten lyhyenäkin siirtymänä tuntui itse kunkin takalistoissa eilisen täysipäiväisen istumisen jälkeen.

Syy Homesteadiin menemisessä oli seuraavan päivän Key Westissä käyminen. Niimpä suuntasimme tiistai-aamusta hitaan mutta laiskan kaaramme keulan kohti eteläkärjen saariryhmää. Kelikin oli muuttunut varsin suotuisaksi ja niimpä saimme nähdä mielenkiintoisen matkan itse Key Westin kaupunkiin. Kaupungissa pääsimme vihdoin testaamaan Floridan lämmintä merivettä. Pääsimme myös tervehtimään veli-Fideliä saaren eteläkärjessä. Epäilempä tosin ettei vanhan miehen näkö välttämättä ollut niin hyvä, että ihan 90 mailin päähän näkisi. No kuten tiedämme, ajatus on tärkein. Key West jää myös toivon mukaan historiaan siitä merkittävästä syystä, että lupasimme saaren mäkkärin olleen viimeinen mäkkäri, jossa tulemme tällä reissulla vierailemaan.

Key Westissä vierailun jälkeen oli vihdoin sen päivän aika, jolloin saisimme asettua aloillemme. Uuden vuokra-auton hakeminen ja vanhan uskollisen luovutuskuntoon laittaminen olivat majoittautumisen lisäksi päivän ainoat tehtävät. Suomalaisten autovuokraajien kanssa asiointi sujui varsin kivuttomasti, ja niin saimmekin alle päivitetyn version jo tutuksi tulleesta ajokistamme. Kämpällä saavuttuamme huonejärjestelyt valittiin kivi-paperi-sakset menetelmällä, jotta myös pojilla olisi edes joskus mahdollisuus vaikuttaa johonkin. No voin kertoa, että me pojat jouduimme tuollakin menetelmällä tyytymään tyttöjen tahtoon.

Tässä muutaman Floridan päivän aikana olemme ottaneet pilveä (välissä myös aurinkoa, mutta kun se ei taho paistaa). Mitään sen kummepia ei pilvisessä säässä ole tapahtunut, mutta muutamia havaintoja tältäkin ajalta olemme hoksanneet:
- pojat ei täälläkään saa keittiössä sanoa mitään (pojat siivoaa, tiskaa, pesee tyttöjen paistinpannut...)
- on ihan nättiä tulla Floridaan pelaa pleikkaria (autopeli on ihan mahtava)
- Jaakko on kahessa päivässä syöny neljä jauhelipaketillista (+muutama pihvi)
- Saran mielestä on muotia käyttää villasukkia balleriinojen kanssa
- Sussulla on koti-ikävä, ainakin päivät on menny skypessä
- ite kukanenkin on löytänyt kirjojen ihmeellisen maailman
- surffaus styroksilaudoilla on yllättävän vaikeaa

Näillä siis mennään. Eioo heleppoa kenelläkään, varsinkaan pojilla. Toisaalta parempi tossun alla ku taivasalla. Toisaalta yöt on kyllä aika lämpimiä täällä...

Mut joo pitää nyt lopettaa kun kuulemma tiskikone on taas pyörinyt.

Jesse

PS: jännä nähä käskeekö tytöt mun vielä kirjottaa seuraavankin tekstin
 
Fidelin läheisyydessä
Automme viimeinen palvelus - ruokaostokset kämpälle
Sisaret

Veljet

Ajankäyttöä (huomaa uusi kello)

Hei tonttu-ukko hyppi vaan...

lauantai 26. marraskuuta 2011

Arizonasta lämmöstä Lousianan saunaan

Phoenixista ollaan edetty jo piiitkän matkaa! On vaan ollu niin paljon ohjelmaa, ettei oo tahtonu ehtiä päivittää blogia.

Phoenixissa nautittiin oikeen kunnon lämmöstä ja puhtaasta taivaasta! Ei pilven pilveä taivaalla, mikäpä sen hienompaa. Siellä vietettiin aikaa lännen puistossa vieraillessa, golfia pelatessa, shoppaillessa ja ihmisten kans ollessa. Jokainen aamu alkoi altaan reunalla istuen kaktusten ja palmujen ympäröiminä. Lauantaina kelkkamme suuntasi Willcoxiin. Matkalla pistäydyimme intiaanien reservaatissa, jossa nähtiin intiaaneja kera karujen puitteiden. Illasta käytiin myös Cochiscen laaksossa (oiskoha Texistä tuttu?). Siellä ei nähty ihan mitään, takapuoli vaan puutu möykkysestä tiestä! Ja se tuhannen tie oli nii hidas, ettei enää ehitty nähä lisää intiaaneja. Pimiähän se yllättää jo 17-18 aikoihin. Ilta meni pyykkiä pestessä Motel6:ssa. Nii ja tietenki iltakahvit piti saada ja pienen kiertelemisen jälkeen löysimme itsemme McDonaldsista, sillä sehän kuuluu jokaisen kytykylän valikoimaan. (Ja meidän vakkariruokapaikkoihin.)

Sunnuntaina ajettiin El Pasoon. Ajokulttuurista sen verran, että taidetaan meki olla jokaisen huoltsikan toiveasiakkaita ku käydään eka tyhjentämässä isommatki tarpeet vessaan ja sit vielä muutama roskapussi pihalla olevaan roskikseen ja matka jatkuu ripeästi. Se on JÄMÄKKÄ se! Itse El Pasosta jäi mieleen downtown, josta ei oo jälkipolville muuta kerrottavaa, ku meksikolaisten sunnuntaikirppis. Päivän kohokohdat olikin yllätysyllätys ruokailut. Chili´sin kokki paistoi hyvät pihvit ja Starbucksin terassilla juomat oli parhaasta päästä niin kuin yleensäkin. (Hillan mielestä.) 

Maanantai oli huikea ajopäivä. Ajettiin vajaa 900 km San Antonioon. Siellä vietettiin tiistai ja keskiviikkopäivät. Aamut aloitettiin altaalla makoillen ja illan viimeiset energiat purettiin tapellen, kuka joutuu ekana altaaseen. Loppujen lopuksi jokaisella tais olla vaatteet märkänä. Tiistaina tsekattiin downtown. Mieleen erityisesti jäi kaupungin rauhallinen meno, kiva veneajelu , vanhat rakennukset ja Alamon luostari. Keskiviikon vietimme SeaWorldissa. Miekkavalaat ei jättänyt meistä ketään kuivaksi ja Jaakon kamerakin sai vedestä oman osansa. Puistossa saimme nähdä myös mm. delfiinejä, haita ja alligaattoreita. Paikan suosituimmiksi kohteiksi taisivat kuitenkin muodostua puiston kaksi vuoristorataa, joissa vierailimme vähintäänkin useita kymmeniä kertoja.

Kiitospäivänä siirryimme Houstoniin, jossa iltapäivä sujui valmistautuessa yön shoppailuun. Kaikki paikalliset ihmiset tykkää kerran vuodessa valvoa öitä ja ostella tavaroita.

Black Fridayhin herättiin hyvinkin ajoissa kahentoista maissa, ehkäpä yöllinen valvominen vähän väsytti. Suuntasimme kuitenkin suoraan The Galleriaan, jossa jonkun aikaa pyörimme valtavan ihmismassan mukana. Tämän jälkeen olikin aika siirtyä kohti moottoritietä ja New Orleansia. Illalla saimme myös kokea, ettei lapsilla ole mitään asiaa motelleihin. Noin yhdentoista aikaan, kun saavuimme motellille, saimme kuulla, ettei Sussulle ollut tarjolla pinnasänkyä, joten jouduimme jättämään kyseisen motellin väliin. Siirryimme mäkkärin netin äärelle, ja niin löysimme kuin löysimmekin hotellin, missä oli vielä tilaa vähän myöhäisimmillekin kulkijoille. 

New Orleansissa saimme nähdä varsin moni-ilmeisen kaupungin. Kaupunki poikkesi monista muista kaupungeista mataline rakennuksineen ja kapeine katuineen. Monikulttuurisuus näkyi kaikkialla. Rajallisen ajan takia emme kuitenkaan kerenneet tehdä suurempaa tuttavuutta kaupungin kanssa. Kulttuurin lisäksi mieleen jää erityisesti saunamaisen kostea ilmasto.

Ruokapäivityksenä sen verran, että burgerit ovat alkaneet kyllästyttää noin 60-100 burgerin (riippuen henkilöstä) jälkeen. Pizzatkaan eivät liion maistu (paitsi Jaakolle), vaikka niitä ei ole syöty kuin muutamia kymmeniä kertoja. Ranskalaiset ovat sitä vastoin kuuluuneet ateriaan noin kaks kertaa päivässä, joten niitäkin on tullut syötyä jo reilusti toista sataa. Sanomattakin selvää, ettei nekään enää liikaa maistu. Äideille tiedoksi: täällä siis mennään nälissään vielä muutamia viikkoja (kivoja ois: kasviswokki, mustikkapiirakka, isien sunnuntaisapuskat, ruisleipä…)

T: sekalainen seurakunta yhdessä ja erikseen 

PS:  Jesseltä terveisiä, että elkää hyvät ihmiset hukatko pankkikorttia omaan lompakkoon ku se saattaapi vähän harmittaa siinä vaiheessa ku kortti on kuoletettu.

PSS: Seuraavana Florida, The next stop Florida, Nästa Florida



Välienselvittely kesken (lännenkylä).


 Aamupaahdolla.

Siinä on naapurit ihmeissään.

Tiukkaa seurantaa.



Kohti uutta väylää.

Alappa sieltä ehtimään.

Sole mikhään, se on suora tie San Antonioon.

Osu ja uppos.

Märkänä...

...mutta taas mennään.

Romanttinen veneajelu.

Alamo.

Tuli...iso...MONNI!

Akrobatiaa.

Vielä niin sympaattinen...

...ja vielä...

...ja sit kastuttiin: missä se pyssy on! (huomaa Jaakon kamera)

Viilentymässä.

New Orleansia.

Turisti.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Californiasta kohti Arizonaa


Auringosta nauttien kohti San Diegoa

Jesse beachilla - auringonotosta nauttien

Midway museo San Diegossa

Lisää kuvateksti?

Coronado beachilla

Sekoaa sitä vähemmästäkin ku kinkku-ananaksesta

Las Vegasissa ei paljoa naurata

Musiikki liikku veden tahdissa

Hoover damin pato

Kova homma ollu noikin rakentaa

Rättitauko

Varovasti nojaillen - toinen toistaan tukien

Tauko paikallaan

Perhepotretti

Reippahasti käypi askeleet

Kaupunki aatteen värissä

Texistä tuttu

Siinä kaveri paistattelee

Luomisen tuskaa
Aivan blogin alkuun, kielloista huolimatta, fiilistelen vielä tapaamista Teemun kanssa. Kyllä siinä oli ikänsä Teemun uraa seuranneena hieman vetelää pöksyissä kun tuollainen stara käppäili hallista ulos meidän kanssa porisemaan. Luu sopivasti kurkussa yritettiin vääntää juttua. Harmi, että Duckseilla oli juuri takana tappioiden täyttämä vieraskiertue ja sen pystyi lukemaan myös Teemun naamalta. Ammattimies kuitenkin oli ja kohteliaasti jutteli meidän kanssa reissusta sekä päästiin myös yhdessä suolaamaan Espoon Kivenlahtea. Mutta se Teemusta…vinkki Anaheimissa vierailevalle, että Ducksin harkat alkaa normaalisti klo 10 ja ulos hallista ne tulee noin klo 13 jälkeen. Me käytiin siinä välissä syömässä Ducksin kantapaikassa, joka sijaitsee hallin eteläpäädyn puolella, tien toisella puolen.

Näin Anaheim ja suuri Los Angeles jäi taakse kun auton nokka käännettiin Honda Centerin pihalla kohti San Diegoa. Alkumatka meni ruuhkassa seisten, mutta lopulta päästiin rauhalliselle rantareitille nauttimaan Tyynenmeren näkymistä. Edellisenä iltana oli myös sovittu, että kiirettä ei pidetä vaan pysähdytään sopivan beachin tullen nauttimaan auringosta. Illaksi saavuttiin San Diegoon, jossa aikaa vierähti yhden päivän verran. Päivä hurahti golfia pelaten, tutustuen Midwayn lentotukialukseen ja tietenkin Coronado beachilla. San Diego ajan huippuhetki oli silti 28 tuuman Hawajian pitsa Coronadossa. Jaakko(myös Janne) oli aivan liekeissä kun pitsa tuotiin pöytään, mutta vatsan täyttyessä alkoi pieni epätoivo iskeä – ei tätä jaksa syödä! Jaakko oli kohdannut voittajansa ensimmäistä kertaa pitsamaailmassa.

San Diegosta jatkettiin kohti Flagstaffia ja välietapiksi otettiin Las Vegas. Matka Vegasiin ei tarjonnut suuria nähtävyyksiä, johtuiko sitten jo pienestä maisemaähkystä, mutta juttu luisti hyvin kun muisteltiin mennyttä aikaa Californiassa. Sussu fiilisteli vieläkin pullistelevaa rantaleijonaa ykköstien varressa, Saran mielestä olisi voinut olla hieman lämpimämpi keli, tai aurinkohan paistoi oikein mukavasti, mutta kuitenkin…, San Diego taas sementoitui pysyvästi Jaakon mieleen(28 inch pitsa…), ykköstie kokonaisuutena sai Jessen edelleen haukkomaan henkeä ja näin suora tie Vegasiin tuntui kovin yksitoikkoiselta vielä kun Hilla hehkutti yhä uudelleen Six Flagsin Tatsua, maailman nopeinta vuoristorataa. Allekirjoittanut taas koki suuren henkilökohtaisen tappion hukatessaan kameransa Losin hotelliin jollekin onnekkaalle…ja siinä se meni parempiin käsiin 800 kuvan kanssa. Tämän ei ole annettu reissua hidastaa, vaikka lämpimiä tunteita varkaalle ei herukkaan.

Vegasin valosaasteen tsekattuamme jatkoimme reissua yöpymällä loistavassa hotellissa laitakaupungilla, sillä varsinaisesti muuta hyvää ei Vegas meille tarjonnut. Seuraava päivä oli perjantai ja karavaani jatkoi taivaltaan legendaariseen texwiller kaupunkiin, Flagstaffiin. Hoover Damin valtava pato pysäytti matkantekomme hetkeksi, mutta nälän vaivaamana meidän täytyi jatkaa matkaa kohti Flagstaffia. Edessä odotti myös Grand Canyonin valloitus lauantaina, joten voimia tulevaan oli säästettävä.

Varhain lauantai-aamuna suunnattiin Flagstaffista kohti Gran Canyon villagea, josta aloitimme laskeutumisen alaspäin huikeiden maisemien ympäröiminä. Alkumatka meinasi olla jopa liian vauhdikas, kun porukka liukasteli alaspäin jään ja lumen peittämää kanjonipolkua. Nopeasti lämpötila nousi ja pitoa jalkojen alle alkoi löytyä. Kelin parantuessa vauhti alaspäin kiihtyi kun takas piti ehtiä ennen pimeän tuloa. Kolmessa tunnissa pääsimme alas mahtavalle näköalapaikalle, josta avautui henkeäsalpaavat maisemat yli Coloradojoen noin 400 metrin korkeudelta. Näitä näkymiä kelpasi katsella samalla kun vedettiin evästä tuulen suojaan. Vielä kun valokuvaukset oli saatu päätökseen, matkaa jatkettiin takaisin kohti kanjonin reunahuippuja. Edessä oli 9,5km verran tasaisen tappavaa nousua…lämpötilan ja auringon laskiessa reissaajat vuodattivat hikeä kanjonin poluilla, mutta ylös päästiin samassa ajassa kuin tultiin alas. Kaikkiaan aikaa 19km kulutettiin noin kuuden tunnin verran. – Kovia jätkiä me oltiin, totesimme ylhäällä(myös tytöt).

Lauantai-ilta kului tankaten menetettyä energiaa takaisin ja rinkkoja pakaten kun seuraavana aamuna oli tarkoitus vaihtaa maisemaa Prescotin suuntaan. Prescotissa meitä odotti erinomaisen ystävällinen perhemajoitus ja suomalainen sauna! Mukava oli jälleen viettää aikaa normaalissa kotiympäristössä parin viikon hotellielon jälkeen. Maanantaina suunnattiin Sedonaan ihailemaan kaunista villin lännen maisemaa ja tekemään ensimmäisiä tuliaisostoksia. Ilta meni rauhallisesti kyläilyn merkeissä ja samalla saatiin paljon hyviä vinkkejä loppureissuun. Reissumme kannalta onkin ollut erityisen merkityksellistä, että olemme saaneet vierailla niin monissa perheissä. Ilman paikallisten apua ei matkamme olisi ollut lähellekään niin monipuolinen kuin se lopulta on ollut. Tästä suuri kiitos kaikille, joiden luona me olemme saaneet vierailla matkan aikana!
Nyt reissaajat ovat saapuneet Phoenixin lämpöön…reissusta on jäljellä vielä tasan kuukausi. Takana on nyt 10 000 mailia Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Suuria kokemuksia takana ja mielenkiinnolla odotamme, mitä tulevat reissupäivät antavat meille. Terveiset kaikille blogin lukijoille täältä tien päältä!

Janne