Californiasta kohti Arizonaa

Auringosta nauttien kohti San Diegoa

Jesse beachilla - auringonotosta nauttien

Midway museo San Diegossa

Lisää kuvateksti?

Coronado beachilla

Sekoaa sitä vähemmästäkin ku kinkku-ananaksesta

Las Vegasissa ei paljoa naurata

Musiikki liikku veden tahdissa

Hoover damin pato

Kova homma ollu noikin rakentaa

Rättitauko

Varovasti nojaillen - toinen toistaan tukien

Tauko paikallaan

Perhepotretti

Reippahasti käypi askeleet

Kaupunki aatteen värissä

Texistä tuttu

Siinä kaveri paistattelee

Luomisen tuskaa

Aivan blogin alkuun, kielloista huolimatta, fiilistelen vielä tapaamista Teemun kanssa. Kyllä siinä oli ikänsä Teemun uraa seuranneena hieman vetelää pöksyissä kun tuollainen stara käppäili hallista ulos meidän kanssa porisemaan. Luu sopivasti kurkussa yritettiin vääntää juttua. Harmi, että Duckseilla oli juuri takana tappioiden täyttämä vieraskiertue ja sen pystyi lukemaan myös Teemun naamalta. Ammattimies kuitenkin oli ja kohteliaasti jutteli meidän kanssa reissusta sekä päästiin myös yhdessä suolaamaan Espoon Kivenlahtea. Mutta se Teemusta…vinkki Anaheimissa vierailevalle, että Ducksin harkat alkaa normaalisti klo 10 ja ulos hallista ne tulee noin klo 13 jälkeen. Me käytiin siinä välissä syömässä Ducksin kantapaikassa, joka sijaitsee hallin eteläpäädyn puolella, tien toisella puolen.

Näin Anaheim ja suuri Los Angeles jäi taakse kun auton nokka käännettiin Honda Centerin pihalla kohti San Diegoa. Alkumatka meni ruuhkassa seisten, mutta lopulta päästiin rauhalliselle rantareitille nauttimaan Tyynenmeren näkymistä. Edellisenä iltana oli myös sovittu, että kiirettä ei pidetä vaan pysähdytään sopivan beachin tullen nauttimaan auringosta. Illaksi saavuttiin San Diegoon, jossa aikaa vierähti yhden päivän verran. Päivä hurahti golfia pelaten, tutustuen Midwayn lentotukialukseen ja tietenkin Coronado beachilla. San Diego ajan huippuhetki oli silti 28 tuuman Hawajian pitsa Coronadossa. Jaakko(myös Janne) oli aivan liekeissä kun pitsa tuotiin pöytään, mutta vatsan täyttyessä alkoi pieni epätoivo iskeä – ei tätä jaksa syödä! Jaakko oli kohdannut voittajansa ensimmäistä kertaa pitsamaailmassa.

San Diegosta jatkettiin kohti Flagstaffia ja välietapiksi otettiin Las Vegas. Matka Vegasiin ei tarjonnut suuria nähtävyyksiä, johtuiko sitten jo pienestä maisemaähkystä, mutta juttu luisti hyvin kun muisteltiin mennyttä aikaa Californiassa. Sussu fiilisteli vieläkin pullistelevaa rantaleijonaa ykköstien varressa, Saran mielestä olisi voinut olla hieman lämpimämpi keli, tai aurinkohan paistoi oikein mukavasti, mutta kuitenkin…, San Diego taas sementoitui pysyvästi Jaakon mieleen(28 inch pitsa…), ykköstie kokonaisuutena sai Jessen edelleen haukkomaan henkeä ja näin suora tie Vegasiin tuntui kovin yksitoikkoiselta vielä kun Hilla hehkutti yhä uudelleen Six Flagsin Tatsua, maailman nopeinta vuoristorataa. Allekirjoittanut taas koki suuren henkilökohtaisen tappion hukatessaan kameransa Losin hotelliin jollekin onnekkaalle…ja siinä se meni parempiin käsiin 800 kuvan kanssa. Tämän ei ole annettu reissua hidastaa, vaikka lämpimiä tunteita varkaalle ei herukkaan.

Vegasin valosaasteen tsekattuamme jatkoimme reissua yöpymällä loistavassa hotellissa laitakaupungilla, sillä varsinaisesti muuta hyvää ei Vegas meille tarjonnut. Seuraava päivä oli perjantai ja karavaani jatkoi taivaltaan legendaariseen texwiller kaupunkiin, Flagstaffiin. Hoover Damin valtava pato pysäytti matkantekomme hetkeksi, mutta nälän vaivaamana meidän täytyi jatkaa matkaa kohti Flagstaffia. Edessä odotti myös Grand Canyonin valloitus lauantaina, joten voimia tulevaan oli säästettävä.

Varhain lauantai-aamuna suunnattiin Flagstaffista kohti Gran Canyon villagea, josta aloitimme laskeutumisen alaspäin huikeiden maisemien ympäröiminä. Alkumatka meinasi olla jopa liian vauhdikas, kun porukka liukasteli alaspäin jään ja lumen peittämää kanjonipolkua. Nopeasti lämpötila nousi ja pitoa jalkojen alle alkoi löytyä. Kelin parantuessa vauhti alaspäin kiihtyi kun takas piti ehtiä ennen pimeän tuloa. Kolmessa tunnissa pääsimme alas mahtavalle näköalapaikalle, josta avautui henkeäsalpaavat maisemat yli Coloradojoen noin 400 metrin korkeudelta. Näitä näkymiä kelpasi katsella samalla kun vedettiin evästä tuulen suojaan. Vielä kun valokuvaukset oli saatu päätökseen, matkaa jatkettiin takaisin kohti kanjonin reunahuippuja. Edessä oli 9,5km verran tasaisen tappavaa nousua…lämpötilan ja auringon laskiessa reissaajat vuodattivat hikeä kanjonin poluilla, mutta ylös päästiin samassa ajassa kuin tultiin alas. Kaikkiaan aikaa 19km kulutettiin noin kuuden tunnin verran. – Kovia jätkiä me oltiin, totesimme ylhäällä(myös tytöt).

Lauantai-ilta kului tankaten menetettyä energiaa takaisin ja rinkkoja pakaten kun seuraavana aamuna oli tarkoitus vaihtaa maisemaa Prescotin suuntaan. Prescotissa meitä odotti erinomaisen ystävällinen perhemajoitus ja suomalainen sauna! Mukava oli jälleen viettää aikaa normaalissa kotiympäristössä parin viikon hotellielon jälkeen. Maanantaina suunnattiin Sedonaan ihailemaan kaunista villin lännen maisemaa ja tekemään ensimmäisiä tuliaisostoksia. Ilta meni rauhallisesti kyläilyn merkeissä ja samalla saatiin paljon hyviä vinkkejä loppureissuun. Reissumme kannalta onkin ollut erityisen merkityksellistä, että olemme saaneet vierailla niin monissa perheissä. Ilman paikallisten apua ei matkamme olisi ollut lähellekään niin monipuolinen kuin se lopulta on ollut. Tästä suuri kiitos kaikille, joiden luona me olemme saaneet vierailla matkan aikana!

Nyt reissaajat ovat saapuneet Phoenixin lämpöön…reissusta on jäljellä vielä tasan kuukausi. Takana on nyt 10 000 mailia Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Suuria kokemuksia takana ja mielenkiinnolla odotamme, mitä tulevat reissupäivät antavat meille. Terveiset kaikille blogin lukijoille täältä tien päältä!

Janne