Kohti Chicagoa ja päivä perillä

Toronto on taakse jäänyttä elämään ja karavaani on siirtynyt jälleen USA:n puolelle. Taakse jäi samalla myös maittavat aamupalat, lounaat, päivälliset ja iltapalat. Tilalle on siis jälleen tullut Mäkkäri, Mäkkäri ja Mäkkäri. Tullimuodollisuudetkin sujuivat varsin joutuisasti Jaakon kertoessa virkailijalle olleensa motherssistersin luona kylässä. Kysyttäessä rahojen käytöstä Janne kertoi pätevästi rahojen menneen aurinkolasien ostoon. Tämän varsin kattavan keskustelun jälkeen saimme luvan siirtyä Yhdysvaltoihin. Muutenkin kielitaito on kehittynyt varsin joutuisasti. Allekirjoittanutkin on jäänyt vain kerran ilman ruokaa kun kassa totesi tilauksen kuultuaan (noin viidesti yritti selvittää mitä haluan): "maybe the next time". Näin jälleen haettiin vauhtia jonon perältä ja eipä aikaakaan kun hampurilainen oli vihdoin tarjottimella. Jaakkokin on jo uskaltanut tilata hampurilaiset withoutonion mutta suolakurkut on vielä jäänyt itse poistettavaksi. Täysin oppineita emme siis vielä ole, mutta onhan se hyvä, että tavoitteita on vielä jäljellä.

Saavuttuamme Chicagon lähettyville kävimme alkuun ajelemassa kaupungin yössä. Keskustan liikenne oli ilta-aikaan kohtuullisen vilkasta, mutta kyllähän näin kokeneet maailmanmatkaajat tilanteen hoitivat. Samalla saimme huomata, että äänitorvet toimivat täälläkin. Toisaalta luotimme siihen, ettei ulkopaikkakuntalaisten tarvitse niin hyvin osata ryhmittäytyä. Ja onhan se aina mukava haaste ku pitää kerralla viiden kaista yli mennä. Yökierroksen jälkeen olikin aika siirtyä motellille ja alkaa miettiä nukkumista.

Jotta lasku arkeen olisi sopivan pehmeä seuraavana aamuna meitä odotti paljon mainostettu superbreakfast. Siinä sitä sitten syötiin viinereitä, muffinsseja ja muuta kotoista aamupalaa kera "lightomenamehun" (äkkiseltään ei tienny et onko se vettä vai mitä). Peruspäivä jatkui suunnitelman mukaisesti juna-asemaa kohti suunnaten. Pienen ylimääräisen ajelemisen jälkeen päätimme vihdoin ottaa navigaattorin käyttöön ja niin selvisimme asemalle asti. Sitä ennen tutustuimme varsin kattavasti asemanseutuun, paikalliseen teollisuusalueeseen sekä muutenkin alueeseen.

Junamatkalla oli (poikien keskinäisen sopimuksen mukaisesti) Jannen vuoro tuntea ylimääräistä lämpöä seuran johdosta. Tilanteesta ei lienee kehittynyt mitään dramaattisempaa (pakollinen kommentti). Junamatka edistyi kuitenkin rattoisasti ja pian saavuimmekin asemalle. Tuttu rasvan, popcornin ja paistettujen pähkinöiden haju toivotti meidät tervetulleeksi keskustaan.

Kaupungissa oli meneillään monenlaista tilaisuutta. Afrikan toivot Ameriikan tulevaisuudelle hakkasivat jokakulmassa kepillä sankkoja, mitä lienee voidaan pitää musiikkina. Samoin kadulla kaikenmaailman tavistaiteilijat tekivät itsensä naurunalaisesti harjoittelemalla rullaluistelua, temppuilua tai muuta sekoilua luvan kanssa. Muutenkin kadunvaltaajat olivat pääosassa kaupungin keskustassa. Samoin tulimme huomaamaan erilaisia marsseja milloin minkäkin asian puolesta (en puoliakaan tajunnut, mutta äkkiseltään tuntui, että suurimmalle osalle tärkeintä oli saada kuulua johonki ryhmään). Osa ryhmistä sai kuitenkin myös meidän myötätuntoa, mutta "ihan hyvin sä vedät", "oon samaa mieltä", "hyvällä asialla kyllä oot liikkeellä" -kommentit eivät jostain syystä juuri iloa näyttäneet tuottavan. Ehkäpä tuollaiset sivistymättömät riehujat eivät olekaan kielimiehiä. Muuten päivä sujui tyttöjen shoppailessa ja poikien kierrellessä kahtomassa kaupunkia.

Iloiset suomalaiset eivät myöskään herättäneet pelkkää ilostusta paluumatkalla junassa. Modernissa kahdeksankymmentäluvun kaksikerrosjunassa tunnelma oli paikallaan. Alakerran raskaansarjanpainijanainen ei vissiin liikaa välittäny tunnelmasta, ja niimpä saimme kuulla kuinka akka huutaa alhaalta. En kuitenkaan tällä kertaa lämmennyt yhteydenotolle ja niin nainen sai jatkaa matkaansa yksin. Näin jatkuen selvisimme jälleen oikealle asemalle. Ennen hotellia päätimme kuitenkin käydä syömässä pizza hut:issa. Kuten arvata saattaa aluksi paikka piti koettaa löytää ilman navigaattoria, ja vanhaa kaavaa toistaen meillä oli jälleen ilo tutustua hyvin kattavasti paikalliseen alueeseen. Lopulta päätimme tehdä kompromissin ja löysimme Applebees:n, jossa vierailimme salaattia syömässä (ja lienee sanomattakin selvää että Jaakko mitään salaattia syö). Salaatin jälkeen ihmettelin, että milloin olisi ruokailun aika. Muiden mielestä ei kuitenkaan ei ollut, joten jouduin siirtymään muiden mukana hotellille.

Tämän peruspäivän stoorin kertoi Jesse - tuore englanninkielen yliopiskelija ja reservin jääkäri.

Highway Chicagoon

Niin pirteinä junassa.

Joku rakensi tännekin korkeita rakennuksia.

 
Lehmällä ratsastaen

Ja toiset peesaa.